perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kiitos rakas Taivaan Isä.


Kiitos, rakas Taivaan Isä, siitä että olet lahjoittanut meille Poikasi Jeesuksen.

Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Room.8:32.


Kiitos, Jeesus, että sinä suostuit Isän tahtoon ja olit kuuliainen. Kiitos, että sinä olet tullut meille
...viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1.Kor.1:30.


Kuinka suuri sinä olet! Herra Jeesus, minä ihailen sinua. Minä haluan olla sinun seuraajasi. Ole sinä minun Herrani ja Jumalani ja hallitse minun elämääni ja perhekuntani elämää. Tule, Herra, vaikuta minussa, että voin seurata sinua, minne ikinä sinä menetkin.
Kiitos, että minulla on mahdollisuus olla osallinen Kristuksen kärsimyksistä ja sen kautta saan sitä varmemmin olla osallinen myös ylösnousemuksesta. Anna minulle voimaa ristin kantamiseen. Anna minun täysimääräisesti olla osallinen Kristuksen ympärileikkauksesta, siitä sydämen ympärileikkauksesta, jossa syntinen luonto riisutaan pois ja uusi luomus Kristuksessa herätetään eloon minun sisimmässäni.


Vahvista tätä sisäistä ihmistäni, sitä uutta luomusta minussa, joka elää Jumalan voimasta. Ja anna sen ylösnousemusvoiman, joka minussa asuu, tulla myös näkyviin ja vapautua toimimaan, niin että Kristuksen muoto tulee minussa esiin. Auta, ettei se tule esiin vain kärsimyshahmossa, vaan myös siinä, että Jumalan voima ilmestyy minun kauttani ja Hengen hedelmät tulevat esiin vaelluksessani. Haluan katsella sinua ja nähdä sinut uskon silmin, Jumalan sanan kautta:

Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Jes.53:3-5.

He riisuivat Jeesuksen ja pukivat hänet punaiseen viittaan, väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: "Ole tervehditty, juutalaisten kuningas!" He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät häntä sillä päähän. Matt.27:28-30.

Herra Jeesus, sinä rakas Vapahtajani, sinä Herrani ja Mestarini, suo minun aina muistaa, että sinä kärsit tämän minun tähteni. Suo minun aina muistaa, että sinä otit päällesi minun syntini ja sairauteni, sinä kärsit minun puolestani kaiken tämän, että minulla rauha olisi. Herra, minä sydämestäni kiitän sinua. Kiitän sinua, että sinä rakastit minua noin paljon. Herra, minä ihailen sinua. Minä ihailen sinun suuruuttasi, joka ilmeni tässä heikkoudessa. Kiitos, että saan sinun sanasi kautta katsella sinun kirkkauttasi. Vie minutkin ristin tietä voittoon. Suo minun olla osallinen siitä voitosta, jonka sinä kärsimykselläsi ja ristinkuolemallasi hankit. Kiitos, että sinä riisuit aseista vallat ja voimat ja saatoit ne kaikki häpeään:

Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. Kol.2:15.

Ylistys sinulle, Herra! Haluan viipyä sinun ristisi juurella ja katsella sinun muotoasi. Herra, minä painan pääni syvään, minä hiljennän sieluni sinun edessäsi. Anna sinä minun hengen silmin katsella sinua. Herra, minä näen sinut lyötynä, verta vuotavana, piestynä, hakattuna ja runneltuna. Sinä olet haavoilla, sinä olet mustelmilla, sinulla on pahoja ruhjeita ja sinun kasvoissasi ja kehossasi on lyöntien jälkiä, muodottomaksi turvonneita kohtia. Minä näen, että sinä kärsit ruumiillisesta kivusta, sillä sinua on ruoskittu ja pahoinpidelty. Minä näen, että sinä kärsit häpeästä. Minun sydämeni murtuu, minä liikutun itkuun. Minä kuuntelen heitä, jotka pilkkaavat sinua ja minä haluan osallistua sinun kanssasi tähän tuskaan ja jakaa sinun häpeäsi, Herra:
Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: "No niin, sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, tule alas ristiltä!" Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien kanssa. He puhuivat keskenään: "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Tulkoon nyt ristiltä alas - Messias, Israelin kuningas! Kun sen näemme, me uskomme häneen." Myös ne, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan, pilkkasivat häntä. Mark.15.29-32.

Mutta minä olen maan mato, en enää ihminen, olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka. Ps.22:7.

Herra, kiitos, että tässä saan katsella sinua ja nähdä kuvan rakkaudesta. Kiitos, että maailmassa ei ole mitään suurempaa näkyä rakkaudesta kuin tämä. Kiitos, että saan tämän rakkauden perusteella olla minäkin, yhdessä Johanneksen kanssa, "se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa". Kiitos tästä ihanasta etuoikeudesta, tästä rakkaudesta, joka mykistää minut. Haluan antaa, Herra, sinulle vastarakkautta, jos suinkin kykenen. Tee sinä, Herra, minut kykeneväksi siihen, tee minut kykeneväksi palvelemaan sinua Hengen uudessa tilassa. Haluan vangita kaikki ajatukseni ja tekoni kuuliaiseksi sinulle. Anna Pyhän Henkesi elävä läsnäolo minulle jokaisena elämäni päivänä ja suo minun Hengen avulla kuolettaa lihani teot. Anna minulle se armo, että voin vaeltaa kasteen totuudessa, onhan minun vanha luontoni haudattu kanssasi. Herätä minut kasteen haudasta elämään ylösnousemuselämää. Anna minulle sitä yliluonnollista kuuliaisuutta, jota sinulla on, joka nostaa minut uudelle tasolle, tekee minusta Jumalan palvelijan. Kun sinä minua autat, minä voin kaikessa osoittautua Jumalan palvelijaksi.
Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Fil.4:13 (KR38).

Kiitos Jeesus, ylistän sinua iäti! Ihailen sinua iäti, sinä olet minun sankarini. Tee minusta sinun kaltaisesi, maksoi mitä maksoi. Anna minun olla liitetty sinuun heikkoudessa ja suo, että minunkin kohdallani toteutuu se, mikä oli totta apostolien kohdalla:

Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani. Luuk.22:28.

Suo minun olla myös osallinen sinun voitostasi, sinun kuninkaallisesta vallastasi, että toteutuisi tämä lupaus:
Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa. Luuk.22.29-30.

Kiitos, Jeesus, kaikesta rakkaudestasi ja hyvyydestäsi minua kohtaan. Haluan ikuisesti olla omasi. Aamen.

0 kommenttia: