perjantai 15. elokuuta 2008

Kirjoitus, joka puhutteli.


Tienviitta omistamiseen.


Välillä on varmasti kehittävää tehdä opintomatka itseensä, tutkien ja kysellen – kuka minä oikein olen. Tämä kysymys on hyvin syvällinen kysymys ja vaatii jonkun verran itsetutkistelua. Kristittyinä meidät on kutsuttu Jeesuksen (Sanan) opetuslapseuteen oppimaan. Elämäsi saa aivan uuden ulottuvuuden, kun alat satsaamaan myös oman persoonallisuutesi kehittämiseen. Nykyaikana on jopa muotia kasvaa ihmisenä.
Parhaimman kuvan itsestäsi saat, kun peilaat itseäsi Jumalan Sanan valossa. Sinun tulisi olla kaikkea sitä, mitä Jumala sanoo sinun olevan. Siihen kannattaa pyrkiä. Elämme ajassa, jossa ihmiset haluavat omistaa paljon. Omistamisessa sinänsä ole mitään väärää. Anna kuitenkin ensin ”halun olla jotakin” tai ”tulla joksikin” ajaa sinua eteenpäin elämässä, sillä se on enemmän kuin omistaminen.
Kuten jo mainitsin, sinut on kutsuttu olemaan opetuslapsi, joten kysymys kuuluu: ”Haluatko olla sitä, haluatko ottaa vastaan halukkaasti opetusta Jumalan Sanasta”? Kristittynä sinut on mm. kutsuttu palvelemaan ja rakastamaan lähimmäisiä. Varmaan olet huomannut, että ihmiset mielellään omistavat jotakin näyttääksensä olevansa jotakin. Tästä syystä ihmiset mm. ostavat mielellään esimerkiksi halpoja merkkikopioita. Ihmisiä on helppo pettää, mutta Jumala näkee sydämeen ja tietää mitä oikeasti olemme.
Se kuka olet ja mitä olet, on paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin se, mitä omistat. Satsaa persoonallisuutesi kehittämiseen ja anna hengen hedelmien kypsyä itsessäsi. Paavali luettelee hengen hedelmiksi: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen (Gal.5:22).
Jeesus opetti: ”Joka tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija”. Palvelualttius on siis persoonallisuuden kehittämistä tullaksesi joksikin. Oleminen on tienviitta omistamiseen.

0 kommenttia: